sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukuu on vain vierinyt eteenpäin

Olemme näköjään pian jo joulussa, mites tässä näin kävi?
Vauva pitää vanhempia kiireisenä 
ja siksi joulukin tupsahti nyt vain yhtäkkiä eteen.
Joulun eteen emme ole ehtineet paljoa tekemään: 
joulukortit lähetimme ja lahjoja on hankittu, 
mutta joulusiivous jää hyvin pieneksi 
ja joulukoristeita ei meillä taida olla tänä vuonna
(joulupallot ripustetaan kyllä vielä!). 
Pakastimessa olisi kilon paketti joulutorttutaikinaa, 
mutta milloinkohan ehtisi tehdä torttuja.

Meillä menee hyvin. 
Vauva kasvaa koko ajan ja on ihanaa seurata toisen kasvamista.
Pikkuinen on jo kuukauden!
Ihana hurmuri!

Palailen blogin pariin taas kunhan ehdin. 
Luonnoksissa odottelee muutaman viikon Maanantai-kuvatkin. 

Nyt kuitenkin:
Erittäin hyvää joulua! 
Nauttikaa, rentoutukaa ja rauhoittukaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti