sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Katulamppu


maanantai 6. lokakuuta 2008

Jälleen syyskuvia

Olisin halunnut saada eilen otettua myrskykuvan. Kuvan, jossa olisi puista näkynyt, että tuulee kovin, mutta koska satoi vettä niin paljon niin en oikein viihtynyt ulkona kameran kanssa. Silti sain otettua yhden kuvan ja tänä aamuna otin toisen.


maanantai 29. syyskuuta 2008

Tykkään syksystä

Syksy on ihanaa aikaa. Pimenevät illat ovat ihania. Niissä on jotakin taianomaista. Syksy on ihanaa aikaa niin kauan kuin puissa on vielä lehtiä eikä sada vettä.