sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Haalari


Siskon pieni Viikuna-tyttö saa ensi viikolla postissa paketin, joka sisältää yllä olevan haalarin. Eihän se mikään kaunistus ole, mutta itsetehty ja sisko jo ihastui siihen. Toivottavasti Viikuna ei ole kasvanut kovin paljoa viime tapaamisesta, jotta haalari mahtuu vielä. Mahtumisen takia teinkin jalat avoimiksi enkä potkupukumaisiksi. Ensimmäinen itsetehty vaate! (Kuva on muuten ihan hirveä!)

torstai 17. helmikuuta 2011

Uudet silmät

Kävin tänään hakemassa uudet silmälasini. Aikas kivat!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Maalissa

Viikonloppu kului kuvassa näkyvällä tavalla. Oma hommani pääasiassa tosin oli lattiapapereiden laitto, teippaus, reippaiden maalaajien juottaminen, syöttäminen sekä maalin lisäys. Olohuone sai tänään toisen kerroksen valkoista maalia aiemman oranssihtavan värinsä päälle. Keittiö ja eteinen saivat ekan kerroksen. Ensi perjantaina jatkuu. Olin lauantain jälkeen enemmän maalissa kuin maalarit.


Näyttää siltä, että aloitimme uuden asunnon kunnostus -hommat tarpeeksi ajoissa ja saamme kaiken myös ajoissa valmiiksi. Kaksi viikonloppua aikaa. Kolmantena muutto ja minä en ole paikalla.

Tavaroitani olen pakannut jo muutaman pahvilaatikollisen. Jätesäkkejä pitäisi ostaa, jotta vaatteet, lakanat ja pyyhkeet tulee myös muutettua.