maanantai 13. huhtikuuta 2015

Lapsimessut 2015

Lauantaina olimme monien muiden tavoin Helsingissä Lapsimessuilla.
Mukana olivat mies, Pikkutyyppi, isosiskoni ja 4-vuotias prinsessa.
Kaikki viihtyivät ja näkemättä jäi paljon, kiirettä siis piti.


Pikkutyyppi kulki mukana matkarattaissa ja Tulassa.
Tulassa tuli uni, matkarattaissa ei enää loppupäivästä tullut uni sitten millään. 


Reiman osaston Onnenpyörästä voitimme aurinkolasit.
Tulivat ihan tarpeeseen, sillä sellaisia ei vielä ollut.


Ja messuilta tuli ostettua Metsolan body sekä Småfolkin body ja paita.
Lisäksi hajonneen tuttinauhan tilalle ostimme uuden.

 Ensi vuonna voisi messuille tähdätä jo heti aamusta, jotta ehtisi paremmin kiertää kaiken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti