torstai 30. joulukuuta 2010

Pieni, nalle ja täti

Isosisko sai tänään pienen tytön ja minusta ja kahdesta muusta siskostani tuli tätejä. Pienokaiselle tein syntymäpäivälahjaksi nallen. Jospa nalle kulkisi tyttösen mukana vuodesta toiseen. Tädin nallekorjaamo on tarvittaessa käytössä.

Nyt kun vielä pääsisi tapaamaan tätä pientä.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Nyt kävi näin

Kuten jo aiemmin mainitsin, tein suurimman osan antamistani joululahjoista itse. Unohdin kuitenkin kuvata lahjat. Itseasiassa ikuistin kamerallani ainoastaan yhden kymmenestä itsetehdystä valmiiksi saadusta lahjasta. Yksi lahja on siis edelleen hieman kesken.


JT:lle ja hänen veljelleen painoin molemmille omat Space Invaders -paidat. Taas jätin homman viime hetkeen, mutta valmista onneksi tuli ja saajat taisivat tykätä.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!



Nyt toivotan kaikille lukijoille hyvää joulua. 

maanantai 20. joulukuuta 2010

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Kissoja