perjantai 26. marraskuuta 2010

Pieni villatakki

Pari viikkoa sitten kävimme JT:n kanssa siskoni luona Helsingissä viikonloppureissulla. Tuliaisiksi vein jouluna tupsahtavalle Viikunalle vihreä-oranssiraitaisen villatakin. Hieman on iso, leveä ja lyhyt. Herätti silti ihastusta. Sisko oli mieltynyt aiemmin Marimekon mekkoon.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Joulutortut

Arvatkaas kuka heräsi tänään klo 6.20 tekemään vuoden ensimmäisiä joulutorttuja!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Pizza


Tein eräs päivä pizzaa, se oli hyvää. Toisena päivänä onnistui pohja. Sen söin tänään päällisineen loppuun. Hieman stressaa tällä hetkellä opiskelu: perjantaina oleva tentti ja ensi viikon tutkimussuunnitelman palautus. Pää ei taivu moisiin. Ei edes neulomuksiin.

Kuten ystävälleni eilen tokaisin: "Voisin juoda teetä koko päivän ja pelata Miinaharavaa." Siskolta saamani hyvä tee on loppumaisillaan.